Ratsukuja

EST. 2019. Ratsukuja 3B, Rovaniemi, Virtuaalinen Pohjois-Suomi

Ihan oikeankin Suomen kartassa esiintyvän Rovaniemen keskustan ulkopuolelle sijoittuva Ratsukuja on pieni ja suojaisa yksityisomistuksessa oleva pihapiiri. Se koostuu kuoppaisesta hiekkatiestä, keltaisesta 1950-luvun rintamamiestalosta ja entisestä kaksikerroksisesta navetasta sekä konehallista jotka nyt palvelevat tallin ja maneesin virkaa. Pihapiiri oli 70-luvulta 2000-luvun alkuun pelkässä kesäasutuksessa joten kun sen nykyinen omistaja osti tilukset itselleen oli edessä melkoinen remontti.

Nykyään lämminhenkinen kotitallli asuttaa 12 hevosta ja tiiviin talliporukan joka koostuu lähinnä yksityishevosten omistajista ja parista vuokraajasta sekä hoitajasta. Ratsukuja ei tarjoa varsinaista asiakastoimintaa vaan se vuokraa karsina- ja puolihoitopaikkoja alueen hevosenomistajille. Tallissa asuu myös pari tallinomistajan hevosta. Osalla näistä hevosista on vuokraajat jotka pääsevät myös kilpailemaan ja valmentautumaan Pohjoismaiden alueella. 

Tallin omistaja on kiinnostunut eläinlähtöisestä hevosenpidosta ja tallin hevoset ovat ulkona lähes ympäri vuorokauden, hevosille on personoidut ja hyvin istuvat varusteet eikä jokaisella ole kuolainta tai kenkiä vaan niiden tarve on katsottu hevoskohtaisesti. Ratsukujalla on myös pienimuotoista ratsulinjaisten suomenhevosten kasvatusta ilman suurempia tavoitteita.

Ratsukuja on taustapirun rakas ensiviritelmä josta koko nykyinen tarina lähti käyntiin. Vaikka se sijaitseekin Lapin korvikossa kaukana suuren maailman vilskeestä, on tallin omistaja Inarilla merkittäviä yhteyksiä Euroopan kuplaan ja välillä tallille eksyy henkeäsalpaavia lämminverisiä väliaikamajoitukseen niiden matkalla Pohjoismaista Keski-Eurooppaan. Arki Ratsukujalla on kuitenkin hyvin hidasta ja normaalia, ja harva se päivä mitään erityistä pääsee sattumaan.

Yksityiskohtia

Päärakennus on vaaleaksi maalattu ja tummakattoinen. Se koostuu kaksikerroksisesta päätallista johon on myöhemmin lisätty viisikarsinainen lisäosa. Karsinat ovat tilavia ja niissä on sisäänrakennettu ovi ja kalteria. Karsinoiden edustalla on hevosen nimi, hevoskohtaisia hoito-ohjeita ja huomautuksia ruokinnasta ja varustuksesta. Karsinoiden edustalla ei säilytetä mitään muuta kuin riimua, muut tavarat pidetään satulahuoneessa eikä niitä saa jättää lojumaan käytävälle.

 Tallin toimistossa on pinopäin post it lapuilla värikoodattuja aanelosia, kirjahyllyjä, ruusukkeita ja kehystettyjä kuvia edesmenneistä hevosista. Oven vieressä satulahuoneenkin ovea lähellä on suuri ilmoitustaulu, johon yksityisomistajat kiinnittävät nuppineuloilla viestejä tallimestarille ja Inari tulostaa aina tiedotukset. Myös hevosten tarhausjärjestys löytyy ilmoitustaulun läheltä.  

Aulassa on heinäparvelle johtavat pystyt portaat, seinään upotettuja kaappeja yksityisomistajille ja hevosten varusteille ja pesukarsinan luona varustesaippuat ja pyyhkeitä.  

Satulahuoneessa on leiripöytä, keittiösarake ja kahvinkeitin. Ikkunaseinällä on verhot, paljasta hirsiseinää ja suitsikoukkuja joissa on nimilaput. Satulat ovat ovelta katsottuna oikeanpuoleisella seinällä. Lattialle on levitetty räsymattoja, ja ovenkarmin molemmin puolin kynnysmatot. Kissalle on petejä tiskialtaan alla ja kuivauskaapin päällä.

Ulkonakin on vesipiste joka toimii kesäisin mutta jäätyy talvella. Sisäpiha on tasaiseksi lanattu ja sen keskellä on pieni ulkotarha jossa poneja yleensä pidetään. Tämän takana on maneesi, johon pääsee sekä vasemmasta korkeasta päädystä että tallin puoleiselta seinältä.  

Kenttä näkyy jo tallille ajettaessa tallin kulman takana. Se on hiekkapohjainen, siististi aidattu alue jonka tallinpuoleisella alueella on penkeistä koostuva pieni katsomo ja pellonpuoleisella puolella rivi koivuja ja kauniit maisemat niitylle joka rajautuu metsänlaitaan.

Maneesi on tieltä ja parkkipaikalta katsoessa kokonaan tallirakennuksen takana piilossa. Se on suuri kiviperusteinen halli jonka päädyssä on suuri katsomo ja toisessa päädyssä korkeita peilejä. Katonrajassa on ikkunoita joiden ulkopuolella kasvaa kituuttaa viherkasvia kesäisin. Maneesissa on joko lämmin valaistus tärisevien loisteputkivalojen ansiosta tai kylmempi ikkuiden läpi sakea luonnonvalo päiväsaikaan. Katsomo on yhdellä seinällä nousevana rivinä. Katsomon yllä takana on kuuluttajan huone ja sen johtavien portaiden alapäässä kanslia. Maneesin peiliseinällä on nahkasohva ja pieni metrin syvyinen aidattu alue jonne puomit ynnä muu tarpeellinen varastoidaan. Maneesi on lämmitetty mutta ei kovin hulppeasti.  

Möksä

Sieväjärven rannalla sijaitseva kaksiosainen mökkirakennus. Laituri ja sauna. Päärakennus on kaksikerroksinen, ja sen alakerta koostuu keittiö- ja oleskelutilasta ja yläkertaan (jonne pääsee tikkailla) on rakennettu pieniä huoneita joissa on sänky, leveä ikkunalauta joka palvelee myös pöytänä ja ikkunat Sieväjärvelle.

Sieväjärvi

Suurin vesistö tallin lähellä. Jakautuu pohjoispäästä pienenä purona joka johtaa lähilampeen. Noin viiden kilometrin matkan päässä.

Juvala

Ratsukujan naapuritalli noin viiden kilometrin päässä. Pieni keltainen rakennusrykelmä jossa asuu yksityisomistuksessa olevia suomenhevosia. Tallilaiset myös käyttivät Juvalan maneesia ennenkuin Ratsukujalle saatiin oma.

Porontie

Porontiellä viitataan keskustan tuntumassa sijaitsevalla kadulla olevaan kerrostaloon, jossa asuu pari tallilaista.

Inari Huhta

Virtuaalihahmo, tallinoimstaja sekä Meten, Triinun, Kaaoksen ja Sepon omistaja.

June rakastaa hyppäämistä ja se on osoittanut sen väläytellessään lupaavaa tekemistä areenalle rakennetulla irtohyppy-kujalla. Ratsastajan kanssa ei suju hassummin sekään, ja tamma on jo sisäistänyt yleiset pelisäännöt ja ja on todella hyvin kommunikoiva hevonen joka ottaa avut kuuliaisesti vastaan. Tottakai, jälleen kerran, kunhan ratsastaja on oikeanlainen ja suhde on molemmin puolin hyvä. Se peilaa vahvasti ratsastajaansa ja muita ihmisiään, ja vaati ympärilleen itsevarmoja ihmisiä jotka luottavat myös siihen takaisin.

Joanna Frisk

Virtuaalihahmo, tallimestari.

Veetu Metso

Virtuaalihahmo, Zemiran ja Contessan omistaja äitinsä Johanna Metson kanssa.

June rakastaa hyppäämistä ja se on osoittanut sen väläytellessään lupaavaa tekemistä areenalle rakennetulla irtohyppy-kujalla. Ratsastajan kanssa ei suju hassummin sekään, ja tamma on jo sisäistänyt yleiset pelisäännöt ja ja on todella hyvin kommunikoiva hevonen joka ottaa avut kuuliaisesti vastaan. Tottakai, jälleen kerran, kunhan ratsastaja on oikeanlainen ja suhde on molemmin puolin hyvä. Se peilaa vahvasti ratsastajaansa ja muita ihmisiään, ja vaati ympärilleen itsevarmoja ihmisiä jotka luottavat myös siihen takaisin.

Aura Immonen

Virtuaalihahmo, Hillan omistaja ja Triinun pitkä-aikainen ylläpitäjä.

June rakastaa hyppäämistä ja se on osoittanut sen väläytellessään lupaavaa tekemistä areenalle rakennetulla irtohyppy-kujalla. Ratsastajan kanssa ei suju hassummin sekään, ja tamma on jo sisäistänyt yleiset pelisäännöt ja ja on todella hyvin kommunikoiva hevonen joka ottaa avut kuuliaisesti vastaan. Tottakai, jälleen kerran, kunhan ratsastaja on oikeanlainen ja suhde on molemmin puolin hyvä. Se peilaa vahvasti ratsastajaansa ja muita ihmisiään, ja vaati ympärilleen itsevarmoja ihmisiä jotka luottavat myös siihen takaisin.

Parvati Kumar

Virtuaalihahmo, Tabithan omistaja.

Valpuri Elenius

Virtuaalihahmo, Gretan, Taigan ja Sepon omistaja.