Lionel

Nimi	Light It Up RGS	Syntynyt	24.03.2022
Rotu	Hannover	Kasvattaja	Rose Grove Stables
Väri	Ruunikko	Omistaja	Riitteen kartano
Säkäkorkeus	170 cm	Rekisterinumerot	VH22-011-0125, PKK5665
Sukupuoli	Ori	Koulutustaso	Grand Prix/80 cm

Joskus pitäisi täytellä lottolappu samalla, kun suunnittelee tilausvarsaa. Lionelin kohdalla aivan kaikki meni nappiin, orin persoona on yksinkertaisen hurmaava ja ratsastettavuus huippuluokkaa! Se on aina ollut hurjan rehellinen, yhteistyöhaluinen ja luottavainen hevonen, paras hevosystävä ja treenikaveri. Mitään uhmakausia tai oriutensa ymmärryksestä johtuvaa testosteronihillumista ei näkynyt. Ainoa ongelmankaltainen oli Lionelin ajoittainen liikkumishaluttomuus, joka sekin ajoittui kasvupyrähdysten yhteyteen; todennäköisesti reppana kärsi kasvukivuista.

Lionelin katseessa on älyä ja ystävällisyyttä, uteliaisuuttakin. Valppaudestaan sekä selkeästä kiinnostuksestaan ihmisten touhuja sekä tallialueen tapahtumia kohtaan ori malttaa ottaa rennosti; se ei stressaa muiden hevosten poistumista näköpiiristä tai toisten orien läsnäoloa.
Kunnon shampoopesu on ehdottomasti Lionelin lempijuttuja, Vesipesukin menee, etenkin hellepäivinä vilvoittelu on tietenkin todella tervetullutta. Ori kuitenkin nautiskelee silmät kiinni, alahuuli rentouden vuoksi lattiaa kohti valuen, kun hoitaja hieroo shampoota orin kaulaan ja kylkiin. Harjoistakin vanha kunnon pyörösuka on se ehdoton ykkönen, hieroja tietysti aivan loistoheppu. Lionel selkeästi arvostaa arjen hemmotteluhetkiä! Kaikkeen muuhun ruunikko suhtautuu hyvin neutraalisti, sen kanssa on helppo tulla juttuun eikä mikään ole aiheuttanut ongelmia tai edes jännittänyt Lionelia. Se on tyyni kengittää ja raspata, kaikin puolin asiallinen käsitellä sekä helppo lastata ja kuljettaa.

Kaikkien toiveideni ja odotusteni mukaisesti Lionelista kasvoi ja kehittyi ajan myötä Grand Prix -ratsu, vieläpä erinomainen sellainen. Lionel tuntui jo aivan ratsutuksen alkumetreillä olevan kouluratsastuksesta aivan yhtä innoissaan kuin minäkin, esteille ruunikko ei koskaan syttynyt samalla tavalla. Vielä nykyäänkin Lionel hioo tyytyväisenä niin haastavampia liikkeitä kuin aivan perusjuttuja tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen, koskaan tylsistymättä tai turhautumatta. Päin vastoin, ori tuntuu löytävän jokaisesta treenistä ilon ja innostuksen aiheita – moni voisi ottaa Lionelista mallia! Niin hevonen kuin ihminen.
Orini liikkuu todella hyvin, irtonaisin lavoin vahvalla elastisella takaosalla. Liikkeet ovat näyttävät mutta eivät ylilyödyt, askel on pitkä, suora, väljä sekä tahdikas jokaisessa askellajissa. Erityisesti laukassa on ihastuttavan pehmeää keveyttä. Kokoaminen sekä kootut liikkeet sujuvat erinomaisesti, joskin ruunikon lisätyt askellajit ovat piirun koottuja paremmat.
Mahtavinta Lionelissa on silti jo hehkuttamani ilo ja motivaatio, korkea työmoraali sekä yhteistyöhaluisuus. Jos jokin moite on pakko keksiä, niin Lionel ennemmin korjaa ja paikkailee ratsastajaa, parantelee omaa tasapainoaan ja suoristaa vinouttaan, vaikka ratsastajan istunta asettaisikin hevosta vinoon tai muuta sellaista. Tämän hevosen kanssa onkin aivan liian helppoa kuvitella omista taidostaan vähän liikaa Lionelin tehdessä aktiivisesti töitä jokaisen suorituksen parantamiseksi. Hupsu yritti sitä silloinkin, kun ei itse vielä ihan osannut kaikkea, vaan vasta opetteli! Ratsastajan taidoillakaan ei ole niin väliä, ori suhtautuu hyvin ymmärtäväisesti aivan kaikkeen, mitä satulassa tapahtuu, oli se sitten heikosta tasapainosta johtuvaa hytkyntää, jännityksen vuoksi kovaksi ja joustamattomaksi muuttuva käsi tai mitä tahansa muuta.

Matkustaminen ei Lionelia hetkauta, se keskittyy heinäverkkonsa ohentamiseen välittämättä sen suuremmin yksinolosta kuin seurastakaan. Määränpäässä ruunikko kuitenkin kuikuilee uteliaana ympärilleen sen mitä ehtii ja pystyy. Lionel ymmärtää olevansa töissä talutettuna ja muutoinkin ihmisen ollessa läsnä, ja ori käyttäytyy sen mukaisesti keskittyen hoitajaansa / ratsastajaansa. Tarhassa, (päivä)karsinassa, trailerissa tai rekassa ollessaan ruunikko kyllä katselee ympärilleen kuin mikäkin turisti Eiffel-tornia tai vastaavaa klassikkonähtävyyttä.
Esiintymisestä ori nauttii täysin rinnoin tiedostaen niin yleisön kuin kameratkin. Lionelista ei yksinkertaisesti saa huonoa kuvaa, sillä on aina korvat hörössä ja muutoinkin edustava ilme sekä ryhti kohdallaan jonkun tuodessa kameran tarpeeksi lähelle. Kouluradoillakin ruunikko antaa aina kaikkensa, vähän enemmänkin, selkeästi tiedostaen tilanteen eroavan kotitreeneistä. Kotona treenaminenkin on ruunikon mielestä hurjan kivaa, mutta kilpaileminen, tunnelma ja yleisö, se se vasta mahtavaa onkin! c)Lissu T

i Lights Out KRJ-I hann, 173cm, musta	ii Lackaday hann, musta	iii Legerity
		iie Wishfull Dream
	ie High Hope hann, ruunikko	iei Harvey II
		iee Jellyboom
e Schnucki Sally hann, 168cm, mustanruunikko	ei Shade Ranger hann, musta	eii Shade Silver
		eie Isolde H
	ee Verona hann, ruunikko	eei Volano
		eee Tamika

Jälkeläiset: Hamaran Rowena 2022

---

Varusteet ja hoito-ohjeet

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä
Kirjoittanut viimeomistaja VRL-14873

Light It Up RGS eli lyhyesti pelkkä Lionel oli tilausvarsa. Orin isä Lights Out tuli vastaan erään instagramin mainostuksessa ja johan siitä riemu ratkesi, kun omat tammat olivat lopussa ja Rose Grovessa sattuikin olemaan täydellinen koulutamma emäksi. Elise oli törmännyt tammaan aikaisemminkin ja tiesi Sallyn olevan hyväluontoinen ja rehellinen ratsu, josta tulisi varmasti oiva emä. Vanhempien valinta menikin sitten aivan nappiin, sillä Lionelista on kasvanut aivan ihana ja korkean työmoraalin omaava koulutaituri, joka ihastuttaa karismaattisuudellaan.

---

Kouluvalmennusviikonloppu
07.08.2022 Rowan Park, kyydissä Emeline
Kirjoittanut viimeomistaja VRL-14873

Lionelin korvat kuuntelivat tarkkaan Emelinen apuja, kun ori ja nainen suorittivat Prix St Georgesin rataharjoitusta saksalaisella hevostilalla. Heidän viikonloppuretkensä Rowan Parkissa oli ollut hyvä mahdollisuus päästä kehittymään ennestään tuntemattoman valmentajan opissa ja näin ollen Emmy olikin ottanut siitä kaiken mahdollisen irti. Lionel oli tuntunut koko viikonlopun motivoituneelta ratsastaa ja Emmyn iloksi myös väläytellyt tähän varmasti parhaita vaihtojaan. Enää ei nähnyt vilaustakaan siitä hieman rääplettä muistuttavasta varsasta, joka ostettiin Rosegrovesta, vaan ori oli saanut paljon lihasta ja kasvanut selvästi myös henkisellä tasolla.

Sivusilmällä nainen seurasi Mark Beckin kynää, joka taputti pöytää tuomarinpäädyssä. Lionel ei tyypilliseen tapaansa ollut katsellut mitään ja näin ollen sulkutaivutus tuomarinpöytää kohti onnistui hyvin ilman minkäänlaisia ongelmia. Parhain terä tuntui kuitenkin valuvan jonnekin ulottumattomiin. Lionel alkoi selvästi väsymään viikonlopun kestäneestä tehovalmentautumisesta, ja Emmy antoi sen mielellään anteeksi ratsastettavalleen. Radan jatkuessa nainen yritti keskittyä parhaansa mukaan pitämään Lionelin hyvässä tahdissa ja rytmissä, blondi tiesi panostaa erityisesti laukkaohjelmaan. Piirun verran normaalia heikompi ohjelma ei paljoa mieltä painanut, kun Emeline ohjasi Lionelin keskihalkaisijalle.

Radan viimeinen tervehdys pysähtyi tasajaloin ja Emelinen suuta koristi vieno hymy. Nainen päästi molempia ohjia ja taputti Lionelia kaulalle kehuen sitä hiljaa englanniksi. Myöhemmin saadut prosentit eivät toki päätä huimanneet, mutta Emmy oli jo radan alkaessa tiennyt heidän parhaimman energian ollen käytetty jo edellisen päivän valmennuksessa.

---

Uusi tulokas kartanolla
01.03.2024

Adrik avasi narisevan ja kipeästi öljyämistä kaipaavan oven ja astui sisälle talliin jonka lämpimänkeltaisesti valaistulla käytävillä kävi iltaruuhka. Kaikki hevoset oli tuotu sisälle iltaruokintaa varten ja Ville kiersi käytäviä kottikärryjen ja pellettien kanssa, ja Adrik risti kätensä selkänsä taakse ja asteli pitkin käytävää tarkastellen nopeasti ohimennen kaikkia hevosia. Kärsimätön kavioidenkuovinta ja kaltereiden kalistelu kävi tallissa ja hän hymähteli puseroonsa.

“Hei”, ärähti hän sitten kun aivan viereisen karsinan ovea vasteen kävi potkaisu.”Kärsivällisyyttä, kiitos.” Leonri mulkaisi häntä ikävästi kalterien lomasta mutta lopetti yhteen kertaan. Eihän se suomea ymmärtänyt, tai mitään muutakaan kieltä nyt niin, mutta jostain syystä se aina tuntui siltä.

Leonrin karsinan jälkeen käytävällä oli pari tyhjää ja pohjittamatonta karsinaa joiden betonilattioille oli varastoitu puomeja ja kottikärryjä maneesiremontin tieltä. Sen jälkeen, aivan perimmäisessä karsinassa, oli taas liikettä. Uusi hevonen oli saapunut iltapäivällä Riitteen kartanolle.

Tummanruunikko ori pyöri rauhatonta ympyrää karsinassaan, se oli selkeästi stressaantunut. Kukapa nyt ei olisi vähän tolaltaan pitkän ajomatkan ja uuteen ympäristöön joutumisen jälkeen. Sen maalarinteipillä nimetyn karsinan oven eteen oli koottu Ikeakasseittain tavaraa joita Veronika kyykki parhaillaan betonilattialla järjestelemässä. Viime omistaja oli myynyt sen mukana satulan, parit suitset ja kasan suojia, joita hän parhaillaan olikin siistimässä harjan kanssa kun Adrik pysähtyi karsinan eteen.

“Laiteteaan se huomenna nurkkatarhaan. Saa katsella sieltä sitten muita ihan rauhassa”, totesi hän. Veronika hymähti hyväksyvästi perään. “Tehdään niin.”

---

Adrik Jämsenin kouluvalmennus
20.03.2024 Satulassa ja kertojana Eveliina Rossi

Kevään merkkejä oli Riitteen kartanolla monia. Koivunoksissa heräilevät hiirenkorvat, lintujen iloinen sirputus ja pikkuhiljaa sulavat lumikinokset. Niin, ja Ville ajamassa lanauskonetta kentille itsekseen vihellellen. 

Kenttäkausi oli siis nyt virallisesti korkattu. Pitkän hallikauden jälkeen sen tunsi luissa ja ytimissä sillä vaikka maa olikin jo paljaana, oli Suomen sää yksi vitsi ja korvissa viheltävä tuuli sai mut kyseenalaistamaan valintojani ja harkitsemaan maneesiin pakenemista. 

No, se ei ollut mahdollista. Vaikka mä olisin ehkä yksin ollessaan taipunutkin siihen ja tehnyt U-käännöksen lämmitettyyn luksushalliin, oli mun edellä kaksikko jotka eivät olisi olleet samaa mieltä ideasta. 

Adrik käveli kädet huopatakkinsa taskuissa ja kasvot huiviin painettuina Adrianin vierellä, joka taas talutti enkkuvilttiin peitettyä oria. Kaksikko kävi kevyttä keskustelua ja Milo käveli korvat ympäriinsä kääntyillen ja valppaasti ympärilleen tarkkailen. Katsoin omaa ratsuani  joka sekin oli melko pirtsakalla päällä ja puoliksi-käveli-puoliksi-ravasi vähän sivuttain mun vierelläni. Lionel oli saanut olla aika rennosti ensimmäiset viikkonsa kartanolla, eikä sitä ollut otettu treeniin kuin vasta viime viikolla. Adrik oli käynyt sen selässä ja ohjasajanut sitä vähän, ja sitten se oli annettu mulle. Tänään oli neljäs kerta kun mä nousisin sen selkään, enkä ollut ihan varma mitä mieltä olin siitä kun se tapahtui tuulisella ulkokentällä ilman korvahuppua ja kahden vapaapäivän jälkeen.

Meidän saapuessaamme pikkukentälle pönkesin itseni jakkaran kautta satulaan ja huokaisin helpotuksesta kun Lionel ei pingahtanutkaan mihinkään suuntaan ja jättänyt mua puolitiehen. En tiedä mitä mä olin oikein odottanut, mutta se tuntui tavanomaiselta itseltään kun kävelimme puolipitkin ohjin ympäri kenttää. Ehkä vähän jännittynyt, mutta se lähti nopeasti rentoutumaan kun sille vieras kenttä oli kierretty ympäri tarpeeksi monta kertaa ja jokainen nurkka tutkittu huolellisesti. Teimme alkuverryttelyt itsenäisesti ja olin kasvavan kiitollinen Lionelin kypsästä tempperamentista kun katsoin sivusilmällä Molin säpsähtelyä ja Adrianin hikoilua ylivirittyneen orin hallitsemisessa. 

Ensimmäinen tehtävä jonka Adrik antoi oli taivutella hevosia ravissa ja sitten laukassa ja tehdä kaarevia uria sekä hakea tasaista ja hyvää tuntumaa hevoseen. Sekin oli osa alkulämmittelyä, eikä hän liiemmin kommentoinut meitä paria pientä korjausta lukuunottamatta. Toinen ja ensimmäinen varsinainen tehtävänanto oli raviväistöt joista edettiin muutaman onnistuneen toiston jälkeen laukkatyöskentelyyn ja sitä kautta laukkaväistöihin ja avotaivutuksiin. Lionel tuntui eteenpäinpyrkivältä ja energiseltä mun allani ja lämmetessään se vain parani. Olin huomannut sen jo aikaisemmin, mutta jälleen kerran en voinut kuin ihmetellä miten sen ravi oli tavattoman helppo istua kouluhevoseksi. Kokonaisuudessaan se oli todella mukava ratsu, haki kontaktia ja oli yhteistyöhaluinen. 

En tiedä oliko liian aikaista sanoa vasta kolmen ratsastuskerran jälkeen, mutta se oli valehtelematta yksi laadukkaimpia kahdeksanvuotiaita joita mä olin tavannut. En tiedä mikä Adrikiin oli mennyt kun hän oli antanut sen mun vastuulleni, sillä mun huijarisyndrooma ei kestänyt sellaista taakkaa. Välillä mun oli vaikea uskoa että tämä kaikki edes oli totta, että mä olin oikeasti oppilas entisen maajoukkuetason ratsastajan tallissa ja sain ratsastaa kaikkia näitä makeita hevosia eikä se ollut enään kymmenenvuotiaan ratsastuskoulun viikotunneilla käyvän Eveliinan uni. 

Adrik ravisteli mut mun ajatuksistani hereille kommentoimalla kuivasti mun istuntaani, ja naama punaisena suoristin ryhtiäni ja aloin keskittymään itse valmennukseen. Ja hyvinhän se alkoikin sitten sujumaan, kun oltiin molemmat kartalla missä mentiin. Lopputunti sujui rauhalliseen tahtiin laukkavaihtojen ja radanpätkien harjoittelun muodossa, ja mahtuipa sinne pari ahaa-elämystäkin kun opin lisää miten uuden ratsun nappuloita oikein operoitiin. Loppuverryttelyksi päätettiin Adrianin kanssa lähteä kiertämään pieni maastolenkki kartanon ympäristössä. Keskusteltiin siellä niitä näitä ja annettin hevosten venytellä kaulojaan pitkin ohjin, ja talliin päästessä kylmäsin Lionelin jalat pesukarsinassa, tein sen kanssa porkkanavenytyksiä ja pistin sen karsinaan odottelemaan iltapäiväheiniä. 

---

Kilpailut naapuritallilla
01.04.2024 Kertojana Eveliina Rossi

Paljon asioita ehti tapahtua kahdessa viikossa., , . Myös Lionelin ja mun yhteistyö oli edistynyt harppauksin, ja aloin tuntea itseni varmaksi sen satulassa. Adrik ilmaisi olevansa samaa mieltä ilmoittamalla meidät rataharjoituksiin lähitallille.

Jostain syystä mä torkutin herätykseni siihen pisteeseen että juoksin myöhässä, ja siinä ei ollut mitään muodikasta kun raahauduin tallin aulaan silmäpussit tummina ja hiukset takkuisella nutturalla. Adrian katsoi mua vähän sivuun kun raahustin sen ohi satulahuoneen ovella mutta piti sanansa itsellään.

Lionel oli haettu jo sisälle joten vein sen heti pesukarsinaan, jossa pesin sen kuraantuneet sukat ja harjasin siitä jokseenkin edistuskelpoisen. En ryhtynyt letittämään, mutta yritin kesyttää sen villinä törröttävän ja itsepäisen niskatupsun joka oli joskus sheivattu niskahihnan tieltä ja nyt oli pelkkä töyhtö… sanomattakin selvää että hävisin sen taistelun nopeasti ja päätin keskittyä realistisiin parennuskohtiin.

Kun hevonen oli siistinä ja tavarat kasassa puin siistin paidan ja valkoiset kisahousuni, sillä en halunnut nöyryyttää konservatiivista työnantajaani jonka mielestä edes kissanristiäisiin ei menty arkivaatteissa. Ehdin kuin ehdinkin pakattuun vetoyhdistelmään ja sujahdin Jeepin takapenkille jossa kuuntelin koko puolituntisen matkamme radioista pauhaavaa armenialaista musiikkia ja Adrikin ja Davitin englanninkielistä keskustelua.

---

Hannaby Hanami Week
Kertojana Eveliina Rossi

Se niistä kissanristiäisistä, nyt lähdettiin maailmalle. 

Oli nimittäin niin että loppukuusta Alankomaissa pidettiin suurkilpailut ja koko Riitteen kartano oli lähdössä mukaan. Vain Leonri ja Ville jäivät kotiin katsomaan tiluksia, kun loppu poppoo pakkasi kimpsut ja kampsut. 

Tällaiselle peräkylän tytölle joka ei ollut käynyt kuin Ruotsissa asti hevosten perässä ja lomallakin vain Teneriffalla joskus pikkuplikkana oli tällainen reissu aika valtava. En vieläkään ollut tottunut siihen ajatukseen että tämä oli nyt mun elämää, kansainväliset kilpailut Keski-Euroopassa ja mun nimi oli kilpailulistalla. 

Olkoonkin että vain Helppo B:n listoilla, sillä Adrik oli päättänyt ottaa Linnean mukaan ja mä esittäisin nuorikon sen ensimmäisissä suurkilpailuissa. Kunnia sekin, mutta reissun varsinainen syy oli tietysti Adrian joka starttaisi Grand Prixissä Mörön ja Lionelin kanssa. En ollut kateellinen… Tai, no, ehkä ihan vähän. Aavistuksen.