Kuura Ilona Talvio, s. 11.8.1994 Helsingissä, Suomessa.
Ainoa lapsi, eronneet vanhemmat. Äiti on suomalainen hevosyrittäjä, isä saksalainen liikemies. Puhuu sujuvaa saksaa, englantia ja suomea. Asunut Suomessa, Saksassa, Englannissa ja Espanjassa. Omistanut kolme hevosta joista viimeisimpänä kimo kouluhevosruuna Macy.
Pohjalla on peruskoulu, lukio ja lakiopinnot mutta taustalla on myös hevosalan opintoja. Sittemmin hän palasi työskentelemään lain pariin, mutta hevoset pysyivät osana arkea.
Vaihtelevan vaaleanpunaiset hiukset, siniharmaat silmät ja naisellinen vaatemaku. Pituutta löytyy kunnioitettavat 180 senttimetriä eivätkä Kuuran jalat sovi ihan jokaisen hevosen ympärille. Rakenteeltaan ehkä hontelon oloinen mutta voimaa löytyy.
Tarinoita joissa Kuura esiintyy
Työharjoittelu Rosegrovessa
Gedicht pärskähteli ja sen kapea selkä keinutti mua suuressa käynnissä, aamu-usva verhosi meidät sisäänsä ja ilma oli kostean raikas. Kello oli oikeasti aika vähän kun mä aloin olla alkukäyntien kanssa valmis, heitin Gedichtin lautasilla keikkuneen enkkuviltin kentän aidalle ja kokosin ohjia paremmin käsiini.
Kiristin satulavyötä vielä reiällä, suoristauduin sitten selässä ja nostin ravin. Ilahduin miten Gedicht vain nosti sen ja lähti lennokkaaseen, eteenpäinpyrkivään liikkeeseen, sillä toista oli ollut eilen ratsastamani hevosen kanssa jota oli saanut puristaa, maannitella ja puskea eteenpäin jotta se olisi liikkunut yhtään reippaammin. Asetin Gedichtiä suurille ympyröille, tein kaarevia uria ja vaihdoin välillä suuntaa. Ori alkoi vertyä, myötäämään niskaansa ja asettumaan vielä paremmin. Silitin sen kaulaa ja kehuin ääneen.
Istuin harjoitusraviin ja lähdin kokoamaan ravia, G oli kuitenkin alkuverryttelyn ajan kulkenut aika pitkässä ja rennossa muodossa. Tein käynti-ravi siirtymisiä, sain orin vastaamaan herkemmin apuihin ja eipä sen ravikaan näyttänyt enää hassummalta. Pidimme pienet välikäynnit ennen laukkatyöskentelyä, huikkasin moikat kentän ohi kulkeneelle toiselle työharjoittelijalle ja otin Gedichtin takaisin tuntumalle. Laukka nousi herkästi, Gedicht oli innoissaan ja otin sen suurelle keskiympyrälle. Asetin sitä, hain laukkaan rentoutta ja sain pikkuhiljaa haluamaani, Gedicht oli siitä poikkeuksellinen nuori ettö se jaksoi ihmeen hyvin vain tehdä ja kuunnella. Otin sen uralle, ohjasin kokorataleikkaalle ja vaihdoin laukan joka yllättäen todella vaihtui eikä rikkonut raville välissä. Toisaalta, allanihan oli nuori ESTEhevonen.
Teimme lisää asetusta ja rentoa työskentelyä tähän suuntaan, ja huomasin että tämä suunta oli Gedichtille vähän vaikeampi. Otin sen taas suurelle keskiympyrälle, sain orin ihan hyvin avuille ja vähän asettumaankin ja kehuin sitä vuolaasti. Loppuverryttely sujui hyvin ja vertynyt, hyväntuulinen ori oli todella mukava ratsastettava. Se oli hyvin pohkeen ja ohjan välissä ja oli kuuliainen, asettui hyvin ja väläytteli omahtoisesti vähän peräänannonkin kaltaista. Loppukäynneillä heitin ohjat sen kaulalle, otin jalustimet jalasta ja halasin oriin lämmintä kaulaa. Hienohan se oli.
15. elokuuta 2022 – Uuden äärellä
Muuttaminen oli mulle melkein toinen luonto. Milloin muutettiin rapun sisällä, milloin lähdettiin eri puolelle Eurooppaa – mä olin nähnyt ja tehnyt kaiken ja tottunut jättämään tutut ympyrät taakse ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Silti jossain vatsanpohjassa kalvoi kun ojensin Helsingin asunnon avaimet vuokranantajalle ja ravistin kättä sopimuksen päättymisen päälle.
Asunto oli ahdas kaksio ehkä hirveimmällä pohjaratkaisulla jonka olin nähnyt ja sen vuokra oli rikollisen korkea ottaen huomioon ettei se edes sijainnut kantakaupungissa, mutta silti siitä oli tullut koti ja lähteminen tuntui ikävältä. Olin työskennellyt noin vuoden Helsingissä muutettuani toissatalvena takaisin Saksasta. Tarkoitus oli ollut jäädä paljon pidemmäksikin aikaa, mutta kun Englannista tuli yllättäen työtarjous oli sellaisesta mahdotonta kieltäytyä.
Enkä mä sitä nyt niin katumaan ollut jäänyt. En ainakaan sen jälkeen kun ensi kertaa ihastelin Pohjois-Englannin jylhiä maastoja koulusatulasta käsin. Tavaroiden mukana oli nimittäin muuttanut myös hevonen, sillä sellaisen minä olin Suomessa mennyt ostamaan. Tai no, erehtynyt ja erehtynyt, mutta ei se mikään maailman suunnitelluin hankinta silloin ollut. Macy oli tuttu jo monen vuoden takaa kun olin Saksassa opiskellessani kilpaillut sillä nuorten luokkia ja myöhemmin allekirjoittanut ylläpitosopparin ja tuonut sen Suomeen. Alkuvuodesta sitten olin taipunut allekirjoittamaan kauppapaperit koska rakkaa kimon takaisin omistajalleen lähettäminen ei tullut enää kuuloonkaan.
Tällaista se elämä sitten tulisi tästä eteenpäin olemaan. Töitä, hevosia ja uuden opettelua.