Nimi | JB Elegba | Syntynyt | 30.01.2017 Suomessa, 15-vuotias |
Rotu | Suomalainen puoliverinen | Kasvattaja | Järnby (VRL-06858) |
Väri | Voikko | Omistaja | Stal Hartholt (VRL-14900) |
Säkä | 172 cm | Rekisterinumerot | VH17-031-0112, #PKK2057 |
Sukupuoli | Ori | Koulutustaso | VaB/160 |
Elegba on varmajalkainen, hyväpäinen hevonen joka nauttii kilpailemisesta vaikkei ehkä olekaan se kelloa vastaan uusinnassa pärjäävä tai näyttävällä ilmavaralla prässäilevä hevonen. Se on kuitenkin teknisesti taitava ja tasainen suorittaja, ja vaikkei se aina yltäisi sijoille on voikon kanssa varmaa että lähtökilahduksen jälkeen päästään kyllä ehjänä maaliin. Maan kamaralta sen meno voi näyttää vähän turralta, mutta satulasta käsin se voi yllättää herkkyydellään eikä ainakaan päästä ratsatajaa turhan helpolla vaan toimii parhaiten nimenomaan vahvalla ja hyvin hallitulla istunalla.
Elegbaa voisi kuvailla niiksi hevosiksi joiden vieressä voisi vaikka räjähtää eivätkä ne korvaansa letkauttaisi. Se tuokin usein kaivattua varmuutta reaktiivisten estehevosten sekaan, sillä ori kanavoi energiansa tekemiseen eikä ryhdy peuraksi ajovaloissa aina kun jossain rasahtaa tai kameran salama onkin jäänyt katsomossa päälle.
Tallissa ori osallistuu leppoisasti kaikkiin hoitotoimenpiteisiin aina kengityksestä satulointiin, eikä se pistä pahakseen vaikka ympärillä hyrräisi useampikin ihminen. Elegba on kenties tallin helpoin varustettava, ja se on myös pikkulasten käsiteltävissä valvonnan alaisena.
Hevosten kanssa Elegba ei tapaa stressata, ja se selviää tarhauksesta lähes jokaisen orin ja ruunan kanssa. Kilpailupaikalla liian lähelle ajatuvat ventovieraat voivat kuitenkin saada hälytysvalot vilkkumaan, joten häntään sidotaan punainen rusetti.
i JB Ogoun VIP MVA Fn, KTK-III, YLA1, ERJ III fwb, voikko, 169 cm |
ii ML Woodoo PP-MVA, ERJ-I, YLA2 fwb, cremello, 167 cm |
iii Orbit Mocha ERJ-I, KERJ-I fwb, cremello, 169 |
iie Ceinak Zhydar PP MVA, ERJ-I, KTK-II fwb, cremello, 165 |
||
ie Macadamia Jra PP-MVA, FF fwb, vaaleanrautias, 165 cm |
iei New G Ra kwpn, ruunikko, 170 |
|
iee Macanei fwb, tummanruunikko, 163 |
||
fwb, ruunikko, 168 cm |
ei Eucario Windigo VIP MVA Fn, KTK-II ish (ID 18.75%), ruunikonkimo, 175cm |
eii Running Wroom Wroom xx KTK-II xx, ruunikko, 169 |
eie Milkyway Mary ish, rautiaankimo, 174 |
||
fwb, musta, 173cm |
eei Zombiehunter fwb, musta, 156 |
|
eee Europa Fn, KTK-III, PKK-V hann, ruunikonkimo, 171 |
Jälkeläiset
05.02.2020 Erzulie Bruk (e. JB Neutrona)
ERJ porrastetuista vt. 11/10
Pvm | Paikka | Jaos | Luokka | Sijoitus |
26.02.2021 | Kalla Cup 2021 1. osakilpailu – Pisces | Villit | 7. 160 cm | 6/15 |
28.05.2021 | Kalla Cup 2021 2. osakilpailu – Gemini | Villit | 7. 160 cm | 10/17 |
27.08.2021 | Kalla Cup 2021 3. osakilpailu – Virgo | Villit | 7. 160 cm | 18/30 |
26.11.2021 | Kalla Cup 2021 4. osakilpailu – Sangittarus | Villit | 7. 160 cm | 4/28 |
3-5.3.2022 | Comber Cup 2022 1. osakilpailu | Villit | CIC5***** | 2/10 |
27.08.2023 | Kultasaari Cup 2023 | Villit | Prix de OddPixel 150cm | |
World Champinships 2023 | Villit | Esteratsastus | ||
24.09.2023 | Åland Weekend 2023 | Villit | Speed Up Grand Prix 160cm | 2/31 4vp |
30.04.2024 KERJ-Cup CIC4 4/42
Hemsbury Saddlery, Hopealinnan Ravivaruste, Mestyn varuste, OddPixel, Rosingspark, Sokka Luxuries, Takakuja Tallipuoti
PÄIVÄKIRJA
Syyskuu 2021
Kun kasvattaa ja kilpailuttaa työkseen hevosia, on sivusilmä kokoajan myyntipalstoissa ja toinen korva valppaana. Vaikka Elaine olikin sisällä lähinnä vain Saksan ja Alankomaiden hevospiireissä, mahdollisivat linkit ja satunnaiset vierailut Suomeen tilaisuuden seurata myös pohjoismaan hevoskauppoja. Järnby oli tuttu nimi myös Keski-Euroopan kasvatille, joten kun Viktor näytti Elainelle kulmiaan kohottaen myynti-ilmoitusta suuresta voikosta, hän mietti jo milloin kalenteriin mahtuisi reissu Suomenmaalle.
5. lokakuuta 2021
Tummansininen hevosauto kaartoi valotolppien kelmeästi valaisemaan pihaan ja pysähtyi pääovien eteen. Pelkääjänpaikan ovi avautui ja ja sieltä jalkautunut mies viittoi ovenraossa seisoskelevia avuksi takaluukkua avaamaan. Kuskinkin puolen ovi avautui ja kiivasta saksaa puhelimeensa sopottava nainen jalkautui autosta.
“Do you need help?”, kysyi hän peittäessään puhelimen alaosan vapaalla kämmenellään.
“No, it’s fine”, Rick huikkasi ja takaluukku tömähtikin jo rauhallisesti maahan. Nainen jatkoi puheluaan sivusilmä auton takaosan tapahtumissa.
Ei mennyt aikaakaan, kun lastaussillalta rymisteli alas pihan hennossa valaistuksessa lähes valkoisen näköinen ori. Se puhalteli rauhattomana ja käänteli päätään kuin pöllö tarkkaillessaan sille vierasta pihapiiriä. Nyt saattoi vihdoinkin huokaista helpotuksesta; Suomen kasvatti oli päättänyt monen päivän laiva- ja automatkansa ja koko matkaseurue oli kuin olikin ehjänä takaisin Alankomaissa. Elegba pysähtyi paikoilleen, puhalteli viileän syysaamun kosteudessa savupatsaita ja jatkoi sitten rauhatonta hörähtelyä ja steppailuaan. Se ei ehkä tiennyt sitä itse, mutta pihasta tulisi sille kyllä tuttu paikka.
3.8.2023 – Abigail
Aurinkoisen mutta sateinen päivä Hartholtissa alkoi kääntyä iltaan, ja vaikka sade ei lannistunutkaan yhtään, päinvastoin kenties rankentui vielä hieman, alkoi luonnonvalo hiipimään kauemmas horisonttiin ja lämpötila tippumaan. Kilistelin avainnippuani etsien kaappini avainta ja kolistelin sisäpuolelta hevosenkuvilla koristellun peltioven auki. Pitkän itkunvirren päätteeksi Viktor oli taipunut hankkimaan satulahuoneeseen rivin avainkaappeja vakiotyöntekijöille, vaikka päärakennuksessa meillä olikin suuremmat kaapit. Yleensä siellä säilytettiin kypäriä ja pieniä yksityistavaroita, minä olin pyhittänyt kaappini yhdeksänkymmentä-prosenttisesti porkkanoille ja kuivatuille leiville, ja jättänyt aivan oven edustalle pienen tilan jossa hanskat ja samettipäälysteinen kypärä olivat.
Edessä oli hetki jota olin odottanut maanantaista asti. Elegba oli pikkuhiljaa alkanut palaamaan kesälomaltaan ja aloitanut treeniohjelman, mikä tarkoitti sitä että Nora luovutti orin minulle ja vastuu sen hölkkäämisestä oli myös minulla. Tänään oli voikon hölkkäysvuoro, se oli ollut levossa perjantaista asti ja Elaine oli tänä aamuna huikannut “Tytöt! Viitsittekö lenkittää Elegban ja Paulan!”